Referenssi Jani Marttinen

Lokakuussa 2017 sain personal trainerin paperit käteen Jukka Rajalan, Jarno Härkösen ja Jukka Mäennenän perustamasta Personal Trainer Akatemiasta ja jakaisin jälkitunnelmia.

Rajala oli entuudesta tuttu, kun Korhosen Jouni sai järjestettyä miehen vetämään Bodyweight training coach-koulutuksen Tanhuvaaraan. Osallistuminen sekä siellä että myöhemmin herran Movement and Mobility-koulutuksiin johtikin uranvaihtoon Liikuntaneuvojan tehtävistä kunnan palveluksessa yksilövalmennukseen.

Koska en ole muita PT-koulutuksia käynyt vertailu on haastavaa mutta yleinen ilmapiiri oli että nyt ollaan jonkin uuden ja suuren äärellä. Valmennusfilosofia oli selvästi ”miten ihminen liikkuu paremmin” vastausten ollessa muutakin kuin sali ja lenkki. Joukkomme koostui jo uraa luoneista personal trainereista, poliiseista (puhuin kaverin mukaan), fysioterapeuteista, lääkäreistä, street workout-kisaajista, yoga-valmentajista ja sairaanhoitajista. Porukka oli huikea ja lämminhenkisin yhteisö johon olen 10 vuotta alalla ollessa törmännyt.

Kouluttajat olivat äärimmäisen vakuuttavia opastaessaan omalla erityisosaamisellaan. Ennakkomateriaalit olivat hyvin perusteellisia ja enimmäkseen ymmärrettäviä, välillä sukeltaen hyvinkin syvälle anatomiaan (Human foundation pohjatietoni auttoi paljon) ja ruokavalioon (suurin heikkouteni). Lukuvinkkejä ja suositeltuja podcasteja oli monen vuoden opiskeluun.
_mar2920_preview

Koulutus ei ollut läpihuutojuttu; kaikista hakeneista jokainen ei päässyt sisään hakemusten perusteella, harjoitusasiakkuudessa pistettiin n.s. kädet saveen ja tutustuttiin valmentamisen realiteetteihin, lopussa käydyn koonnin pohjalta saatiin suuria menestystarinoita. Näyttökokeessakin on hylsyjä jaettu, jos teoriaa ja koulutusviikonloppujen harjoitteita ei ole sisäistänyt oman harjoittelun kautta tai ohjauksen ollessa vaarallista. Myös lopputentti vaati kohdallani toisen yrityksen ahkerasta pänttäämisestä huolimatta.

Kahdeksan koulutusviikonloppua olivat todella tiukka paketti perusasioita, teemoina mm. liike, voimaharjoittelu, ravinto, henkinen valmennus, juoksu ja testaus, kehonpainoharjoitteet ja movement. Syventävien koulutusten mahdollisuudet ovat myös olemassa ja aion viimeistellä helmikuussa 2018 oman Movement Coach-kokonaisuuden, jota PTAkatemia myös tarjoaa.

Olen pystynyt saamaan oman PT-toiminnan pyörimään niin, että olen pystynyt itseni elättämään samaan aikaan koulutuksen ohella. Opit ovat menneet suoraan käytäntöön valmentamisessa ja omassa harjoittelussa – fyysisesti olen elämäni kovimmassa kunnossa näin 31 vuoden kynnyksellä, 13 vuotiaasta harjoitellut kovalla draivilla mutta tietotaito ollut niin ja näin. Aion panostaa jatkossakin taloudellisesti PTAkatemian ja sen kouluttajien valmennuksiin/kursseihin, eli lämmin suositus kaikille tutustua esim. workshoppien kautta näihin osaajiin.

Jani Marttinen, Valmentaja Riihimäki

PT-kurssi 1/2017

 

Liity sinäkin mukaan PTAkatemian joukkoon:

PTA-studio Ilmoittaudu koulutuksiin matala