Kirsi Tikka

Kirsi Tikka Personal Trainer Akatemia 2

Tanssi oli Kirsille aikanaan kaiken kulmakivi. Harrastuksesta tuli vuosien varrella ammatti ja Kirsi onkin valmistunut ammattitanssijaksi Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksesta vuonna 2006. Lukuisat loukkaantumiset ja muut muutokset omassa elämässä ohjasivat hänet toisaalle – joogan maailmaan.

kirsi tikka pystykuva
Joogaa ja Pilatesta Kirsi on opettanut vuodesta 2009 alkaen eri joogakouluissa ympäri Helsinkiä.

Perus viikkotuntien lisäksi Kirsi on järjestänyt erilaisia joogaan ja hyvinvointiin liittyviä tiiviskursseja yksin ja yhdessä kollegoiden kanssa jo lähes neljäkymmentä. Liikunta-alan lisäksi Kirsi toimii kulttuurialalla kulttuurituottajana ja hänen suurin intohimonsa liikunnan lisäksi on esittävät taiteet – tanssi, teatteri ja kuvataide- ja tietenkin musiikki.

Personal Trainer Akatemiassa Kirsi toimii henkisenä valmentajana hyödyntäen oppeja joogasta, mindfullnessista ja vahvoista omakohtaisista kokemuksista.

Kirsille kaikessa liikkumisessa oli sitten kyse joogasta, tanssista, uinnista, surffaamisesta tai pyöräilystä rentouden säilyttäminen on erittäin tärkeää. Baletin aikainen kehon äärirajoille vieminen yli sen sietokyvyn on opettanut pysähtymistä hetkeen ja kehon signaalien kuuntelua. Kun rento mieli on mukana kaikessa, tekemisen mielekkyys säilyy ja silloin liikkuminen muodossa kuin muodossa on nautintoa sen puhtaimmassa muodossaan.

kirsi tikka 770pix scorpion

Niin omassa treenaamisessa kuin opetuksessa Kirsi on äärimmäisen tarkka suoritustekniikasta, mutta silti kaikki perustuu siihen, että tekemisessä pitää säilyttää mielekkyys, sallivuus ja huumori.

Kirsin laaja-alainen osaaminen, ihmisläheisyys ja avarakatseinen näkemys tuokin loistavaa täydennystä Personal Trainer Akatemian tiimiin.

PTA-studio Ilmoittaudu koulutuksiin matala